Eteläportti pääsee viikonloppuna tiedemiesten syyniin

Tämän vuoden Conthrive järjestetään Jyväskylän yliopiston tiloissa Ruusupuistossa 22.3-24.3. Teemana on resurssiviisaus. Resurssiviisaus on energiatehokkuutta, materiaalien kiertotaloutta, paikallisen tuotannon tukemista sekä hyödykkeiden yhteiskäyttöä, toisin sanoen mahdollisimman viisasta resurssien käyttöä. Jos nimetyistä ja alustetuista trackeista ei löydy mieleistä, tiimi voi kuvata Jyväskylässä sellaisen epäkohdan, johon pitäisi löytää ratkaisu. Villi kortti-trackiin osallistumalla saa vapaat kädet ideointiin.

Hackathon tapahtumassa joukko ihmisiä kokoontuu ennalta määrätyksi ajaksi työstämään ratkaisuja annettuihin haasteisiin. Työskentelytapa on kehittynyt ohjelmistojen kehittämisestä, jossa ohjelmoijat ja muut kokoontuvat yhteistyöhön ohjelmistojen kehittämiseksi. Nykyisin tapahtumia järjestetään useista eri lähtökohdista. Yhdistävää näille tapahtumille on osaaottavien asenne, kyky hypätä liikkuvaan junaan ja halu päästä tekemään jotain uutta sekä mielenkiintoista.

Tapahtuma fasilitoidaan tekijöille mieleiseksi tarjoamalla löyhät rajat siitä mitä tehdä, tilaa pohtia, innovoida, keksiä ja saavuttaa uusia ratkaisumalleja esitettyihin haasteisiin. Esimerkki hyvästä hackathonin aiheesta on pyrkiä löytämään löyhällä ajatuksella tekninen ratkaisu aitoon loppukäyttäjän ongelmaan. Tai mikä parempaa, ratkaista ongelma, mitä ei ole vielä ennen tapahtumaa edes tunnistettu. Tekijät saattavat tunnistaa uusia ongelmia hackathonin alkumetreillä fasilitoijan kertoessa haasteista ja tavoitteista. Tähän tarpeeseen vastatessaan oikein järjestettynä hackathonit toimivat mitä hienoimpana ikkunana uusia innovointeja kohti ja normeja rikkovana työkeinona. Edut ovat selvät: rutiinien rikkominen, tekijöiden innostaminen, hullun tiedemiehen löytäminen sekä uusien ratkaisujen syntyminen.

Osallistujilla on mahdollisuus saada alustuksia ja sparrausta niin ideoiden kehittelyyn, materiaalien käyttöön kuin pitchauksen valmisteluun. Trackien voittajat ja koko hackathon voittaja julistetaan pitchauksien jälkeen tapahtuman kolmantena päivänä. Kilpailutyö voi olla tekninen tai ei-tekninen ja esimerkiksi peli, sovellus, idea tai konsepti dokumentoituna siten, että sitä voidaan esitellä edelleen. Kilpailuista on lähtenyt liikkeelle myös yritystoimintaa. 

Onkohan Eteläportti erinäköinen ensi maanantaina?

Eteläportti Trackit: 
•    Kiertotalouden liiketoimintamallit
•    Kaupunkisuunnittelun uusia käytänteitä
•    Hulevesien käsittely
•    Hybridialueen liikennehaasteet
•    Resurssien yhteiskäyttö kilpailuetuna

Raili Kuosmanen, hankekehityspäällikkö, Jykia Oy