Eteläportin tontteja tasataan

Eteläportissa valmistaudutaan tuleviin rakennushankkeisiin tekemällä pohjatöitä tonteilla. Jyväskylän kaupunki suorittaa alueen kalliopintojen louhinnat sekä tonttien tasaustyöt kortteleissa 15 ja 16. Teollisuuden tonteilla edellä mainituissa kortteleissa tontit tasataan rakennusvalmiuteen. Töiden tarkoituksena on luoda tasapuoliset lähtökohdat jokaiselle hankkeelle ja näin auttaa rakennustöiden aloituksessa alueelle sijoittuvia yrityksiä. Liiketonttien 3 ja 4 kohdalla tasauksia tehdään resurssiviisaasti hyödyntäen Eteläportin omia maamassoja, mutta tasauksiin osallistuu omalta osaltaan myös hankkeen toteuttaja. 

Resurssiviisas lähtökohta maamassoittelussa

Teollisuustonttien tasaus aloitettiin pintamaiden poistolla huhtikuussa. Tasaustyöt on suunniteltu resurssiviisaista lähtökohdista niin, että maamassoja ei ole ollut tarpeen viedä alueelta pois tai tuoda alueelle muualta. Pintamaat on käsitelty alueen sisällä ja niitä on kuljetettu esimerkiksi soveltuville suojavihervyöhykkeille. Vastaavasti kallioalueista saatavat louhemassat sijoitetaan tonttien tasausmassoihin.

”Tasatut tontit ovat parempia rakentaa hankkeiden kannalta kuin luonnontilaiset alueet. Lisäksi alueelle täydennetyt kunnallistekniset liittymät ja liikenneyhteydet parantavat tonttien rakentamisolosuhteita”, kertoo maankäyttöinsinööri Jyrki Arasalo Jyväskylän kaupungilta.

Härkökujalle tuotanto- ja varastotilaa

Kortteleihin 15 ja 16 vievä Härkökujan jatkeen kadunrakennusurakka on lähes valmis. Seuraavaksi käynnistyvät kallioalueiden louhinnat. Ensimmäiset tontit valmistuvat tämän vuoden elokuussa ja ovat sen jälkeen valmiina rakentamista varten.

Huhtikuun alkuun mennessä Eteläportin alueelta oli varattu kuusi tonttia. Yhteensä tontteja on kymmenen.

”Eteläportissa on varauksessa tällä hetkellä kuusi tonttia, joista ensimmäisten hankkeiden käynnistymistä odotamme loppukesän ja alkusyksyn 2020 aikana”, kertoo Arasalo.

”Vaikka olemme saaneet alkuvuonna uusia varauksia, tontteja on edelleen vapaana muun muassa kaupan alan toiminnoille”, jatkaa Arasalo.

Jykia suunnittelee tuotanto- ja varastotilaa osoitteeseen Härkökuja 9.

”Meille on tullut kyselyjä tuotanto- ja varastotiloista. Teemme tarvekartoitusta ja aloitamme hankkeen ennakkomarkkinoinnin kesällä”, kertoo Jykian hankekehityspäällikkö Raili Kuosmanen.

Eteläportin hanketta rahoittavat Keski-Suomen Ely-keskus (EAKR), Jyväskylän kaupunki ja Muuramen kunta.

Täältä löydät tonttikartan.