Ammattimessuilla kannattaa käydä

Messujen aika on ohi ja kaikki löytyy nykyään verkosta, on väite, jota en vielä vuonna 2018 itse allekirjoita. Osallistuimme Jyväskylän Eteläportin ständillä viime viikolla Smart Factory-messuille. Saimme messuilta tietoa ja näkemyksiä älykkäästä teollisuudesta ja uusia ideoita alueen kehittämiseen. Uskon, että osallistuminen loi projektitiimiimme hyvää henkeä ja uskoa siihen, että alue todella kiinnostaa. Eteläportti sai bränditunnettuutta ja mielikuvan vahvistumista oikeaan suuntaan. Mutta miksi väitän, että messut toimivat muillekin?

Kasvokkain tapahtuva kohtaaminen

Ihmisten väliset kohtaamiset ovat B-to-B-sektorilla edelleen välttämättömiä. Messuilla oikeita ja asiantuntevia ihmisiä on tavattavissa suuri määrä yhdessä paikassa. Messut antavat tilaisuuden haastaa ja haastatella asiantuntijoita. Jos uudelle tiedolle, tuotteelle tai palvelulle on tarve olemassa, messuilta kontakteja löytyy yhden katon alta nopeasti. Chatin välityksellä et pysty arvioimaan haastatellun ilmeitä ja eleitä, seisooko hän edes itse tuotteensa tai palvelunsa takana!

Eteläportin ständillä pääsimme kertomaan uudesta älykkäästä teollisuuskeskittymästä vähintäänkin parille sadalle hengelle. Lisäksi hyödynsimme ständipaikkaan kuuluvat tietoiskumahdollisuudet esiintymislavoilla. Varsinaisia sijoittumisneuvotteluja emme messuilla päässeet käynnistämään, mutta olen vakuuttunut siitä, että osa ständillä käyneistä yritysten edustajista kiinnostui alueesta ja jatkaa neuvotteluja kanssamme. Lisäksi löysimme uusia kumppanuuksia Eteläportti-alueen kehittämiseen, joita ehdottomasti tarvitsemme rakentaessamme alueesta älykästä ja toimivaa.

Mika Kataikko kertomassa Eteläportin älykkäästä yritysekosysteemistä
Mika Kataikko kertomassa Eteläportin älykkäästä yritysekosysteemistä.

Alan viimeisimmät kuulumiset

Ammattimessut tarjoavat viimeisintä tietoa ja alan kuulumiset. Oman alan trendit saa ammattimessuilla nopeasti haltuun, kun suunnittelee oman messupäivänsä tehokkaaksi etukäteen. Toisaalta usein laatu voi korvata määrän. Ajattelisin, että jokaisen on hyvä tunnistaa itselleen hyödyllisimmät seminaarit ja valita etukäteen messuluettelosta ehdottomasti tutustumisen arvoiset ständit ja keskittyä niihin. Pintaraapaisu koko annista voi olla hyvä, mutta ei aina tehokkain keino oman työn kannalta. Myös suorat verkostoitumis- ja tapaamistyökalut, esimerkiksi Brella, kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Smart Factoryssa puhuttiin muun muassa Teollisuus 4.0:sta, IOT:sta, robotiikasta ja datan hyödyntämisestä teollisuudessa, jotka ovat itselleni hieman vieraampia aiheita, mutta sivistin sinnikkäästi itseäni aiheen parissa. Tutustuin messukierroksellani esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttamaan IOT-ratkaisuun, jolla ohjattiin turvesuon älykästä veden pumppausta. Opin JAMK:n esittelyn sekä Beckhoffin kanssa käymieni keskustelujen pohjalta, että IOT- ja automatisointiratkaisut eivät aina tarkoita isoja investointeja vaan muutamallakin tonnilla pääsee alkuun. Tapaamisista oli ehdottomasti hyötyä Eteläportin arvoverkostoa silmällä pitäen. 

Robotit JAMK:n osaltolla
Robotit JAMK:n osaltolla.

Flow

Ammattimessuille lähtiessä joutuu usein matkustamaan. Tämä voi tuntua työläältä, mutta antaa mahdollisuuden olla hetken ”alan flowssa”. Oman alan asioihin paneutuminen päiväksi pariksi, muuallakin kuin oman toimiston seinien sisäpuolella, tuo fiiliksen, että opin uutta, olen omieni parissa ja voin ammentaa oppimastani myös kollegoilleni, ehkä johdollekin. Eikä pidä väheksyä messulounaita tai oluttuoppia saman alan ammattilaisten kanssa. Sama flow ei tartu yksin tietokoneella istuessa ja tutkiessa asioita netin ja chattien välityksellä.

Hyvä suunnitelma tuo tehoja

Koen, että Smart Factory –messuille osallistuminen jäi itselläni selvästi plussalle. Eteläportin markkinoinnin lisäksi koin oppivani teollisuuden digitalisaatiosta. Hyvin suunniteltu messupäivä oman alan ammattimessuilla antaa kävijälle varmasti enemmän kuin ottaa. Mikäli messuilla vietetyn ajan käyttää tehokkaasti, jo muutamassa tunnissa saa aimoannoksen tietoa oman alan viimeisimmistä käänteistä ja palaa kotiin kiinnostavien kontaktien käyntikortit taskussa. 

Taija Lappeteläinen, markkinointikoordinaattori, Business Jyväskylä

Smart Factory-messut järjestetään myös vuonna 2019, tämänvuotisista messuista löydät lisätietoa täältä.